http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

perjantai 12. elokuuta 2016

Joseph Moshen tapaus ja Ukrainan vaiettu virusepidemia 2009

Joseph Moshe on Israelilainen Baxter nimiselle rokotevalmistajalle Los Angelesissa työskennellyt mikrobiologi, jolla väitettiin olevan myös yhteyksiä Mossadiin.

Vuonna 2009 hänellä oli hallussaan dokumentteja, jotka osoittivat sen kuinka Ukrainassa sijainnut Baxterin tehdas valmisti biologisia aseita Ukrainan siviiliväestöä varten. Ne olivat eräänlainen bakteeri, joka levisi ilmateitse lentokoneesta pudotettuna ja saivat näin aikaan keuhkoruton kaltaisen kulkutaudin, jonka vaikutukset olisivat voimakkaat. 




Moshe oli lopulta asiasta niin huolestunut, että otti sitten lopuksi puhelimen käteensä ja soitti erääseen paikalliseen Amerikkalaiseen radio-ohjelmaan ja paljasti olevansa Baxter-yhtymälle työskennellyt mikrobiologi. Hän kertoi tuossa julki kaiken tuon jota tiesi Baxter yhtymän juonista mm. Ukrainassa.



Tästä kului vain päivä, niin Moshe huomasi olevansa FBI:n agenttien ja poliisin SWAT-ryhmän ympäröimä. Hän ehti vielä juosta autoonsa sisälle ja oli jo aikeissa ajaa Israelin suurlähetystöön turvaan, mutta ei enää ehtinyt pakoon. Koska FBI:n ja SWAT-ryhmän joukot olivat jo lamaannuttaneet hänen henkilöautonsa toiminnan EMP-pulssilla ja ampuivat myös kyynelkaasua autoon.

Moshe pidätettiin ja vietiin suoraan siltä seisomalta Pattonissa sijaitsevaan mielisairaalaan, jossa häntä pidettiin 60 päivää pakkohoidossa. Mutta tämän jälkeen hänet vapautettiin ja miehestä ei olla enää sen jälkeen kuultu mitään.

Eräs huhu kertoo, että mies palasi tuon jälkeen takaisin Israeliin ja jos hän oli Mossadin agentti, niin sitäkin suuremmalla syyllä. 


Maailmanterveysjärjestö WHO salasi Ukrainan tauti tilastot 2009

No mutta sitten kun mennään tähän itse olennaisimpaan asiaan, että jos kerta Moshella oli hallussaan huippusalaista tietoa ukrainalaiseen väestöön kohdistetusta biologisten aseiden käytöstä. Niin missä olivat siihen liittyvät näytöt.

Eräs tutkivaa journalismia harrastava jenkki sai selville, että maailman terveysjärjestö WHO salasi kaikki vuonna 2009 syksyllä Ukrainan terveystilastot. Joten sieltä ei ainakaan virallisista tilastoista pystytty näkemään, että oliko väestö sairastunut poikkeuksellisesti juuri tuona syksynä. 


Mutta media taas ei onnistunut salaamaan tätä tyhjästä Ukrainassa alkanutta massiivista sairasepidemiaa, joka tuli kuin tyhjästä juuri tuona ajankohtana ukrainassa, josta Moshe puhui. Siellä sairastui samalta seisomalta yli 800 000 ihmistä, joista yli 39 000 joutui sairaalaan.

Muistan itsekin tuon, kun suomessa kirjoiteltiin aina suomi24 sivustolla asti, että "outo virus tappaa Ukrainassa".  

Ukrainan hallinto joutui julistamaan lopulta aina poikkeustilan tämän johdosta. Tuo virus oli juuri tuo sama Baxterin tehtaassa valmistettu biologinen ase, josta Moshe varoitti. Mutta silti WHO:n piti salata vielä Ukrainan terveystilastot, ettei vain totuus selviäisi julkisuuteen siitä, että Baxter yhtymän virus oli päästetty irti Ukrainassa.

Ukrainassa havaittiin hyvin monilla potilailla keuhkoruton kaltaisia oireita tuolloin ja heidän keuhkonsa oli yhtäkkiä tummentuneet näistä oireista ja kuolintapauksia oli hyvin monta
 

Moshe saattoi pelastaa useiden miljoonien ihmisten hengen ? 

Vuosi 2009 oli sikainfluenssa epidemian aikaa, jolloin juuri tämän kyseisen Moshen työnantajan Baxterin rokotevalmistajan kehittämää pandemrix sikainfluenssarokotusta tyrkytettiin jokaiseen Euroopan maahan.

Puolan koko valtionjohto kieltäytyi tilaamasta yhtäkään sikainfluenssarokotusta ja koko Puolan valtionjohto silloista pääministeri ja jesuiitta Donald Tuskia lukuunottamatta kuoli heti seuraavana keväänä 2010 Smolenskissa lento-onnettomuudessa. 



Paitsi vaan että kyseessä ei ollut onnettomuus, koska kone pudotettiin alas pommilla ja vielä eloonjääneet ammuttiin teloitustyyliin hengiltä (sireenin soidessa taustalla peittelyksi, ettei aseen laukausten äänet vain kuuluisi kauemmaksi) ja tästäkin on edelleen Youtubessa se silminnäkijän kännykkäkameralla taltioitu pätkä, josta kaiken näkee.



Tuon videon kuvannut silminnäkijä puukotettiin hengiltä vain pari viikkoa myöhemmin, jotta saatiin eliminoitua avaintodistaja Puolan valtionjohdon murhissa.



Baxter kärähti vuonna 2009 Eurooppalaisen väestön massamurhan valmistelusta rokotteilla


Sikainfluenssarokote pandemrixin valmistaja Baxter kärähti tuona samana 2009 vuonna H5N1 ja H3N2 viruksella varustettujen rokotteiden lähetysaikeista yli 18 Eurooppalaiseen maahan. Mutta kun rokotteita vielä testattiin kesyhillereillä (koe-eläimet), niin kaikki kesyhillerit kuolivat rokote testeissä. 


Joten kun tapaus vuoti julkisuuteen, niin Baxter joutui lopulta vetämään nämä kaikki massamurhapiikit pois ja myönsivät, että hyvin vaarallista virusta oli joutunut noihin rokotteisiin vahingossa. 


Vahingossa ? näitä piikkejä oli jo tuolloin sen monta miljoonaa, että niillä olisi käytännössä tapettu yli 40 % koko Euroopan väestöstä kerta rysäyksellä.  


Rokotevalmistaja Baxter oli lahjonut tuolloin suomen terveyden ja hyvinvoinninlaitosta (THL) 6 miljoonalla eurolla, jotta se markkinoisi Baxterin sikainfluenssarokotteita. 


Tähän kampanjaan kuului myös se, että THL joutui myös pelottelemaan suomalaisia H3N2-virusaallolla, joka saapuisi suomeen marras-joulukuussa 2011. Mutta ei sitten saapunutkaan.


Maailmalla tehtiin vuosina 2010-2011 yli 8 miljoonaa eläinkoetta, jossa rokotevalmistajat tappoivat näillä H3N2 myrkkypiikeillä yli 8 miljoonaa eläintä. 


Globalistien suunnitelma meni siis totaalisti pieleen, kun Baxter yhtymän massamurha-aikeet vuotivat julkisuuteen ja heidän emävalheensa annettiin anteeksi, että kyseessä oli vain puhdas vahinko. Vaikka se oli täysin suunniteltu juttu, että tämä Vatikaanissakin salaisesti vaikuttava globalistien kerho halusi jo tuolloin murhata rokotteilla yli puolet koko Euroopan väestöstä.


Mutta he eivät lopulta onnistuneet tuossa juonessa, mutta heillä on edelleen mielessä uudet juonet, jolla maailman väestö pitäisi saada harvennettua yli 90 prosenttia alemmaksi nykyisestä väestön määrästä.






Vuonna 2009 vielä nettiin vuoti salainen nauhoite, jossa kuuluu kuinka Council on Foreign Relationsin (CFR) globalistit aina David Rockefellerin ja mikrobiologien sekä tiedemisten johdolla suunnittelevat, miten ihmiset saisi ottamaan heidän sikainfluenssarokotteen.


Samaisesta tallenteesta kuulee myös sen, kuinka maailman rikkaimpiin pankkisukuihin kuuluva David Rockefeller sekä muut globalistit nauravat räkäisesti tuolloin erityisesti maailmalla vaikuttaneelle rokotevastaiselle liikehdinnälle.




Eliitin globalistit ovat jo salaisesti pystyttämään ja rakentamaansa Georgia Guidestonesin kivimonumenttiin kirjanneet, kuinka ihmisiä saisi enää olla vain 500 miljoonaa.



Tästä syystä tämä Georgiassa sijaitseva globalistien kivimonumentti on käyty häpäisemässä jo useita kertoja punaisella spraymaalilla.


Moshen tapauksesta tekee vielä sekin hyvin erikoisen, että parikymmentä vuotta sitten kadonnut Moshe-Bar Joseph, joka työskenteli Israelin hallinnolle näyttää hyvin paljon samalta kuin Joseph itse. Ettei vaan olisikin sama henkilö, mutta Joseph Moshe saattoi olla hänen Mossadin peitetty henkilöllisyys ? 

Vai työskentelikö Moshe alunperinkin Baxterin rokotevalmistajalle Israelin hallituksen lähettämänä vakoojana



Lähteet: http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2011/09/h3n2-virus-on-biologinen-ase.html

http://www.viewzone.com/israelifungus.html 

https://nwohavaintoja.blogspot.fi/2009/11/ukrainan-sikainfluenssarokotteissa-on.html