http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Yksityiset eläkerahastot ovat rikkaiden fasistisukujen käsissä


Suomen yksityiset eläkerahastot tuottavat vuodessa n. 18 miljardin euron korkotulot ja näissä yksityisissä rahastoissa makaa jo yli 220 miljardin euron varat ulkomailla. 

Suomalaisilla piensijoittajilla ei ole mitään asiaa päästä näille apajoille, koska näihin yksityisiin eläkerahastoihin pääsee vain harvat ja valitut sijoittajat.


Työeläkeyhtiöt Varma, Ilmarinen, Etera ja Elo kuuluvat mm. näihin sijoittajiin. Mutta kerhoon kuuluvat myös rahasuvut Ahlström, Ehrnrooth, Ingman ja uusrikkaat Risto Siilasmaa, Jorma Ollila jne.
Vuosi sitten yhteiskuntatieteiden tohtori Olli Pusa paljasti sen, kuinka peräti 2/3 Suomen valtion ottamista lainoista siirretään näihin vuosittain yksityisiin eläkerahastoihin.

Suomen valtio kun velkaantuu tunnin aikana peräti sen miljoona euroa, josta 2/3 siivu on 666 666 euroa. Tämän kun vielä kertoo koko vuodella, niin se ylittää juuri tuon 8 miljardia euroa.
Vaikka myös Suomen valtio toimii näiden yksityisten eläkerahastojen sijoittajana valtionyhtiöiden puolella, niin silti tavalliset suomalaiset eivät voi sijoittaa näihin rahastoyhtiöihin, sillä ne ovat pääosin suljettuja. 

Jokainen suomalainen on kuitenkin välillisesti mukana sijoitustoiminnassa työeläkeyhtiöiden ja valtion kautta, koska ne sijoittavat yhteisiä vero- ja eläkevaroja. 


Tilanne on siis melkein se kuin jonkun varakkaan henkilön edunvalvoja puhaltaa itselleen rikkaalta edunvalvotulta miljoona palkkioita edunvalvonnasta.


Nämä jo valmiistaan rikkaat fasistisuvut suomessa eivät oikeasti ole niin köyhiä, että heidän tarvitsisi ryöstää valtion kassasta edelleen. Mutta koska nämä rahasuvut ovat tottuneet siihen, että heillä on yksityisoikeus ryöstää suomen veronmaksajien taskuista. Niin he harjoittavat tätä toimintaa niin kauan, kuin heidän sallitaan sitä jatkaa.


Julkisuudessa ei olla puhuttu miltei koskaan siitä, että mihin tarkoitukseen näitä yksityisiä eläkerahastoja oikein pyöritetään ? 


Lisäksi kirjanpito näistä tileistä on erittäin epämääräistä, että mistä edes tiedämme onko näitä yli 200 miljardia euroa todellisuudessa missään olemassa. Koska jo pelkkä länsimainen pankkitoiminta perustuu täydelliselle valheelle ja kusetukselle, jossa pankkien asiakkaiden rahoja pelataan salaa pörsseissä. Mikä tarkoittaa silloin sitä, että jos pankki tekee tappiot noista siirroista, niin silloin heidän holveistaan lähtee pääomaa pois.


Uutta rahaa syntyy vain velkana ja mikäli velkaa ei oteta lisää, niin liikkeellä olevan rahan määrä heikkenee. 



Nämä yksityiset eläkerahastot syyllistyvät vuosittain jo pelkästään tämän 8 miljardin euron pääoman kiikuttamisen johdosta valtionryöstöön. 



Sillä pelkästään tuolla 8 miljardilla eurolla työllistäisi n. 170 000 mediaanituloille yltävää työntekijää. Mutta kun Suomen armeijalla on USA:n kanssa hävittäjä kauppoja tiedossa, niin mielummin järjestetään YT-neuvottelujen buumi ja irtisanotaan työntekijöitä ennätystahdissa.



Potku-buumin johdosta ostovoima heikkenee ja samalla kun kierrosta poistuu vuodessa yli 25 miljardia euroa, niin tämä heikentää samalla maan vientiä sekä tuontia. Mutta koska nämä nykyiset valtionvarainministerit eivät ole mitään talousneroja ja pääministerinäkin on kylmää älyä käyttävä bisnesmies, niin ei tarvitse enää ihmetellä että miksi tällä maalla menee yhä huonommin.



Näillä yksityisillä eläkerahastoilla on jo yli 220 miljardia euroa kasassa ja tuolla maksaisi pois kerta rysäyksellä koko Suomen valtion velat. Mutta tätä ei vaan kuitenkaan suostuta tekemään, koska Euroopan Keskuspankin (EKP) tavoite on pitää EU-maat velkaorjuudessa.



Tämän velkaorjuuden mahdollistaa vielä se, että jos jollain EU-maalla alkaa olla liian suuri piikki auki kuten Kreikalla. Niin silloin kaikki muut EU-maat pakotetaan EU:n perustuslailla auttamaan näitä persaukisia EU-maita. 



Mutta sitten kun luodaan tämän köyhtyneen EU-maan velkapaketti, niin yhteisvastuukeräyksen tuotot menevätkin vain näille velkojille (Euroopan Keskuspankki/BIS), joiden takana ovat maailman rikkaimmat pankkisuvut Rothschildien johdolla.



Euroopan Keskuspankki on siis kaikki nämä euro-vuodet puhaltanut rahat pois Suomesta, koska eihän täällä sitä rahaa ole alunperinkään ollut, jos euroista puhutaan. Koska ne eurot joutuu Suomen valtio lainaamaan Euroopan Keskuspankista. 



No minkä takia sitten Euroopan Keskuspankilla on monopoli luoda rahaa ja lainata sitä muille EU-maille ? 



No totta vie vain sen vuoksi, että sillä nämä maailman rikkaimmat fasistisuvut hallitsevat nyt koko Eurooppaa. Mutta tämä kyykyttäminen tapahtuu vain talouden keinoin, jolloin velallisen asema ratkaisee pelisäännöt.



Jos velallisen asema heikkenee, niin jossain vaiheessa aletaan sitten laittamaan voittoa tuottavia valtionyhtiöitä lihoiksi, kuten täällä ollaan jo viime vuosina nähty. Sillä eivät nämä toimenpiteet ole mitään pääministeri Juha Sipilän omasta päästä tulleita aivopieruja.



Markkaan palaaminen palauttaisi takaisin Suomen valtion heikentyneen kilpailun sille vanhalle tasolle, jolloin pystyimme vielä kilpailemaan näiden muiden naapurimaidemme kanssa.



Mutta eurossa pysyminen pysäytti kilpailun sekä viennin ja tuonnin, jolloin valtiolta lähti pysyvästi mahdollisuus elvyttää valuuttaansa tarpeen tullen. 



Nyt kun tuota valtion velkamäärän kasvua ei pysäytä enää mikään, koska he ovat keksineet tälle ikiliikkujan joka = euro.



Euron valuutta on perustunut koko sen olemassaolonsa ajan kommunismille, joka on tämän EU:n Eurostoliiton perustoiminto. Mutta ihmiset ovat vielä liian unessa huomatakseen tämän ja eivät halua herätä tästä Eurostoliiton unesta.



Silloin kun Suomi liittyi EMU:n rahaliittoon ja eurot tulivat käyttöön vuonna 2001. Niin tuolloin 1 euron arvo oli n. 5,94 mk. 



Nyt tuo arvo on heikentynyt jo noin  5,00 markkaan.



Jos sait vielä markka-aikana kahvipaketin 17,00 markalla, niin nyt siitä saattaisit joutua maksamaan jo 35,00 mk. Mutta kun hinnat ovat muuttuneet euroiksi ja indeksin mukaan ruoan hintaa korotetaan joka vuosi lisää. Niin tämä on ajanut koko Suomen talouden heikkoon tilaan, joka johtuu korkeasta työttömyydestä sekä heikosta viennistä.



Heikko vienti taas johtuu siitä, että euron valuutta ei ole vakaa, kuten markka taas oli. 



Se siis tarkoittaa sitä, että vielä ennen kun Suomen Pankki pystyi devalvoimaan markkaa, niin Suomen Pankki ei saa devalvoida euroa. Koska Suomen Pankki joutuu lainaamaan kaikki eurot tänne valtionobligaatioina Euroopan Keskuspankista.



Suomen valtio taas maksaa valtionlainojaan takaisin Euroopan Keskuspankille, josta Euroopan Keskuspankki taas perii vielä erillisiä valtionlainan korkoja.



Tämä on siis Euroopan Keskuspankin luojille täydellinen rahanteko kone, vaikka nämä samat pankkiirit tekevät miljardibienstä ase/sota, huume sekä lääketeollisuuden puolella.  


Kuuluuko köyhien keskituloisten veronmaksajien rahat rikkaiden fasistisukujen taskuun ?



Ydinkysymys tässä koko yksityisten eläkerahastojen valtionryöstämisessä on se, että kuuluvatko köyhien keskituloisten veronmaksajien verorahat näiden jo ennalta rikkaiden fasistisukujen taskuun ? 

Kuuluuko siis Suomi nimisen valtion veronmaksajien rahoilla tehdä voittoa yksityissä rahastoissa, joita nämä veroporsastelijat nimittävät eläkerahastoiksi.

Jos kerta näihin yksityisiin eläkerahastoihin ei voi kukaan tavallinen Suomalainen liittyä, mutta kuitenkin nämä tavalliset suomalaiset kuitenkin liittyvät näiden eläkerahastojen jäseniksi ja alkavat maksaa heille tuosta jäsenyydestä. Niin eivätkö nämä suomalaiset työläiset huomaa sitä kuinka heidän rahoillaan tätä apinan koijausta harjoitetaan.

Aivan samalla tavalla kuin myös pankki lupaa asiakkailleen, että heidän rahansa ovat heidän holveissaan turvassa. Niin pankkiiri voi käytännössä tehdä näillä varoilla aivan mitä lystäävät.

Itseasiassa arvotalletukset kuten kultaomistukset päätyivät holviin jo keskiajalla, jolloin silloiset huijarit huomasivat sen, kuinka helppoa oli saada ihmiset luottamaan siihen, että he luottivat paperilappusten olevan lupaus siitä, että heidän arvoesineet säilyivät pankkien holveissa.

Todellisuudessa tämä syy miksi Suomen rikkaimmat rahasuvut ovat onnistuneet tunkeutumaan eläkerahastoihin johtuu siitä, että nämä miljardööri/miljonäärisuvut ovat tottuneet käyttämään varojaan mm. poliittisen järjestelmämme manipulointiin.

Sillä nämä samat fasistisuvut rahoittivat myös Suomen sisällissodankin ja Saksan jääkäriarmeija oli heidän yksityisarmeijansa, jolla he yrittivät estää Suomen itsenäistymisen ja liittää tämän maan Saksan keisarikuntaan. Suomeen oli määrä tulla Saksalainen kuningas.

Mutta tällä hetkellä he yrittävät tehdä kaikkensa, jotta Suomi saataisiin jälleen liitettyä osaksi Saksaa. Kun tällä kerralla se olisi Saksan johtama EU:n fasistinen liittovaltio, jonka sisälle tulee vielä Saksan johtama EU-armeija.

Tämä hanke on vielä niin salainen, että siitä on sovittu jo salainen sopimus Saksan ja Suomen kenraalien kesken. Mutta me tunnemme sen jo tämän Naton ja Suomen välisen vuonna 2014 solmitun isäntämaasopimuksen nimellä. 

Mutta tuon sopimuksen sisällössä ei sitä kerrota tämän maan kansalaisille, että siellä luvataan Saksalle taas miltei täysi hallinta tämän maan hallinnosta. Jota tämä vanha Natsivaltio taas käyttäisi suursodan välikappaleena, kuten Saksan hallinto teki vuonna 1939 solmiessaan Suomen kanssa Barbarossa-hyökkäysssopimuksen. 

 
Lähde: http://yle.fi/uutiset/3-9385580