http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

tiistai 7. maaliskuuta 2017

DNA:n julkisuudesta salattu rakenne toimii kvantti tasolta


Columbian yliopiston tutkijoiden kerrottiin onnistuneen tallentaa yhteen grammaan DNA:ta 215 petabittiä tiedostoja.

He loivat digitaalisen listan yhteensä 72 000 DNA-nauhasta, joissa kussakin oli 200 nukleotidia, ja lähettivät ne vielä DNA-synteesejä tekevään startuppii, joka oli erikoistunut digitaalisen datan muuntamiseen biologiseksi.

Tässä nyt ei kuitenkaan ollut se koko totuus, koska ihmisen DNA:n rakenne on luonnostaan digitaalinen nukleiinihappo, joka sisältää kaikkien eliöiden solujen ja myös joidenkin virusten geneettisen materiaalin.

Solun jakautuessa on DNA:n kopioitava itsensä ja kopioitaessa tämän DNA:n kaksoiskierre avautuu ja tuolloin molemmat DNA:n säikeet täydennetään täydelliseksi kopioksi.


DNA:n rakenne toimii jatkuvasti kvantti tasolta

Tämä puoli minkä tiedemiehet on pakotettu salaamaan meiltä on mm. se, että kuinka DNA:n rakenne toimii koko ajan jo tuolta kvantti tasolta, jossa ei ole olemassa enää ajan kaltaista käsitettä.

DNA:ssa on myös 12 erillistä kerrosta, joiden jokaisella kerroksella on vielä oma tarkoitusperänsä tai laatu.

Kvanttimekaniikassa kaikki aine/energia on yhtä kaikkialla.

Kolmannessa ulottuvuudessa (3D) on yhteensä kuusi energiaa ja tästä tulee myös tämä raskain sädelaatu, joka on kuudes säde.

Mutta koska digitaalisessa datassa on vain 1 ja 0, niin tästä johtuen kaikki mikä vaikuttaa muihin vaikuttaa aina ykköseen.

Vaikka osat eivät muutu, niin nämä 11 muuta kerrosta ohjelmoivat sen, miten ne ovat yhdessä vuorovaikutuksessa ja tässä suhteessa tästä koko hommasta tekee aika diipin se, että universumi on hologrammi, jonka voisi verrata olevan kuin jonkun tietokoneohjelman.

Siksi numero ykkönen on aina muutoksessa.


Lähteet: http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/ict/tutkijat-tallensivat-tiedostoja-dna-han-grammaan-mahtuu-215-petabittia-dataa-6629927

http://tahtisilma.blogspot.fi/2011/10/dna-aktivoinnin-alkaminen.html