http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Miehittäjät keskuudessamme


Teksti: Teemu Vehkala


Mitähän täällä Suomessa tosin tapahtui reilut 100 vuotta aiemmin. Jolloin nuo ruotsalaiset alistajat eivät sallineet meidän itsenäisyyttämme, joka eteni lopulta veriseen sisällissotaan asti. 

Joka oli vielä jälkipolville sensuroitu todellisten tapahtumien kulusta, jottei totuus selviäisi koskaan suomalaisille siitä, että meitä yritettiin liittää ruotsin miehittäjien toimesta Saksaan siinä tosin onnistumatta. 

Tämän vuoksi myös nämä ruotsalaismiehittäjät toivat tänne 1917-1918 Saksan armeijan tappamaan suomalaisia, jotta tämä Suomen itsenäisyys oltaisiin sillä keinoin onnistuttu estämään ja siirrettyä Suomen valta kokonaan Saksaan. Mutta näin ei kuitenkaan tapahtunut, koska Suomi jäi lopulta itsenäiseksi.

Mutta jos katsomme nykypäivää niin Saksa otti jo vallan Suomessa 1.1.1995. Jolloin Suomi liittyi Euroopan Unioniin, joka on Saksan fasistinen projekti. Jonka lopullinen päämäärä on yhteisen fasistisen sekä militaristisen liittovaltion perustaminen.

Nämä EU miehittäjät eivät salli oikean demokratian toteutumista, minkä vuoksi pamppu sekä kumiluodit olivat pääosassa Espanjan puolimilitaarisen poliisin suorittaessa väkivaltaa yrittääkseen estää Katalonian kansanäänestyksen itsenäisyydestä.

Mutta EU:n diktatuureissa normaalit vaalit kuten Ranskan edelliset äskettäiset presidentinvaalit järjestettiin CIA:n tyylillä, jossa voittajaksi julistetaan miltei aina se ehdokas, joka saa vähemmän ääniä. Koska hän on aina tämä CIA:n lahjoma sekä ennalta valitsema nukkejohtaja, jolla varmistetaan fasistisen EU diktatuurin vallan säilyminen. Sekä varmistetaan ettei aito kansandemokratia toteudu.


EU on valtaeliitin suorittama rikollinen vallankaappaus

EU on koko tämän ajan ollut vain pelkkä rikollisen valtaeliitin suorittama laiton vallankaappaus, jonka tarkoituksena oli kaapata näiden ennen itsenäisten valtioiden itsenäisyys ja siirtää lopulta kaikki valta Saksaan. Joka EU:n aikana on nimellisesti sijoitettu Brysseliin, jottei tämä natsien jo vuonna 1944 suunniteltu projekti vain paljastuisi julkiselle yleisölle.

Nämä puolinäkymättömät miehittäjät eivät missään nimessä salli aidon kansandemokratian toteutumista. Eli vapaiden vaalien, joissa voitaisiin oikeasti päättää omista asioista. 

Mutta tämän vuoksi miltei jokaisessa valtiossa, jossa USA:n tiedustelupalvelu CIA:lla on jo riittävästi valtaa puuttua vaaleihin. Niin voidaan kaapata aina eduskuntavaalit sekä presidentinvaalit, jolla varmistetaan aidon demokratian toteutumattomuus.

Vaikka CIA:lla on myös tapana soluttaa valtansa vallassa olevien puolueiden sisälle, jotta sitä kautta voidaan paremmin ohjailla näiden valtaeliitin miehittämien maiden politiikkaa.

Suomen eduskunnan viraslistojen tuhoaminen nousi muutama viikko sitten täällä aina kohuksi asti.


Todellisuudessa tästä vieraslistojen julkistamisesta korkeimman oikeuden päätöksellä älähti Suomen amerikan suurlähetystö. Koska sitten jos nämä eduskunnassa vierailijat paljastettaisiin julkisuuteen, niin siellä koreilisi nuo CIA:lle työskentelevät diplomaatit, joiden paljastuminen olisi Yhdysvaltojen mukaan erittäin vaarallista sekä kiusallista.

CIA:lla kun on jo itsellään sellainen käytäntö, että jos paljastat yhdenkään CIA:n agentin todellisen henkilöllisyyden, niin joudut tämän seurauksena CIA:n hitlistalle.

Suomessa CIA:lle työskentelee myös kaikkien suurien puolueiden puheenjohtajat, jotka toimivat sinne salaisina tietolähteinä.
Mutta CIA myös lahjoo jatkuvasti Suomen valtamediassa toimivia päätöimittajia sekä muitakin toimittajia, jotta nämä kirjoittaisivat vain sitä propagandaa, jota USA:n Pentagonista heitä käsketään kirjoittamaan.

Väkivaltainen fasismi tulee ota koppi
Meidän olisi jo vihdoin aukaistava silmät ja ymmärrettävä se tosiasia, että EU maihin tuli jo väkivaltainen fasismi joka vaikuttaa jo jokaisessa EU maassa.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että mikäli EU maiden kansalaiset saisivat järjestettyä väkivallattoman kansannousun. Niin sitä valtaeliitti turvautuisi estämään väkivaltaisella poliisiväkivallalla kuten nähtiin eilen Barcelonan Kataloniassa.


Poliisia ei ole siis tässä EU:n diktatuurissa suunniteltukaan suojelemaan kansalaisia, vaan he suojelevat aina viimekädessä tätä fasistihallintoa, joka on tämän väkivaltaisen ja fasistisen EU:n takana.


Sillä nämä todelliset EU:n kansanviholliset toimivat mm. Euroopan Komissiossa ja ovat sieltä yhteydessä näihin rikollisiin rahanpesu pankkeihin, jotka ryöstävät EU:lta yli tuhansia miljardeja vuosittain. Joita he taas perustelevat oikeutuksella perustaa uusia pankkeja, joilla sitten perittäisiin mm. Kreikan sekä muiden velkaantuneiden EU maiden velkoja. 

Eli kaiken tämän taustalla vaikuttaa raha sekä valta. Mutta vallan kohdalla nämä kontrollifriikit sokaistuivat jo ajat sitten. Koska EU:ssa näillä fasisteilla on jo lähes rajaton valta ja se on siksi syöksenyt heidät jo tuollaiseen narkomaaniseen tilaan. Vaikka heidän kohdallaan tämä narkomania ilmenee globalistisenä maailmanvaltana.

Mutta kuvittele itse jos sinulla olisi niin rajaton valta, että voisit hallita EU:n kokoista aluetta pelkillä näkymättömillä suuryhtiöiden sekä keskuspankkien shakkinappula siirroilla. 
Rothschildien sekä Rockefellerin pankkisuvuilla on ollut koko tämän EU:n valtakauden ajan tällainen lähes valtavirralle näkymätön rajaton valta.

Vaikka tämäkin Rothschildien yli 500 triljoonan dollarin omaisuus on piilotettu Forbesien listoilta. Jos USA:n yhteenlaskettu valtionvelka on 19 triljoonaa, niin Rothschildit käytännössä omistavat koko Yhdysvallat. Koska heillä on hallussaan jo yli 500 triljoonaa dollaria eri maiden keskuspankissa olevia varoja, jotka on kaikki ryöstetty tämän maailman rikkaimman pankkisuvun haltuun.


Mutta he tekevät myös suunnatonta ristitöntä voittoa sodilla, joita pidetään edelleen pystyssä tätä USA:n armeijaan keskittynyttä globaalia sotakoneistoa. Vain sen vuoksi, että nämä vallan sokaisemat pankkisuvut voisivat kasvattaa tuota valtioilta ryöstettyä omaisuuttaan järjestämällä lisää sotia. 

USA:n armeija on siis eräällä tavalla pelkkä pankkiirien yksityisarmeija, jonka toiminta on kuitenkin onnistuttu naamioimaan kuinka sen tarkoitus olisi vain puolustaa Amerikkaa sen ulkopuolisilta uhilta.

Mutta tästä ei ole missään vaiheessa ollut kyse. Koska kyse on ollut vain pelkistä muiden valtioiden luonnonvarojen ryöstöstä, jota lopulta tehdään USA:n armeijan invaasioilla. 

Mutta jos näiden USA:n armeijan hyökkäyssotien kohteina olevien maiden valtionjohtajat eivät suostu näitä luonnonvarojaan myymään riittävän halvalla näille Rothschildien pankkisukuja edustaville konsulteille. 

Jugoslavian sodassa oli kyse uraanista. Irakin sodassa taas öljystä ja Afganistanin sodassa taas ooppiumista. 


Illuminatin salaseura toimii kuten suuret huumerikollisorganisaatiot

Tämä Illuminati nimellä toimiva maailman vaikutusvaltaisin salaseura toimii vähän samalla tavalla kuin suuret huumerikollisorganisaatiot, joissa miltei aina nämä ylimmät johtajat eivät koskaan jää mistään kiinni. Koska heidän ympärillään on lukuisia kilpimiehiä.


Mutta Illuminatin salaseuran sisällä nämä kilpimiehet ovatkin sijoituspankkeja, joiden sisälle on piilotettu lähes kaikki se toiminta jota nämä kansainvälisen rikollisjärjestöjen pankkiirit harjoittavat mm. pesemällä rahaa huumekaupasta, asekaupasta tai uraani sekä plutonium kaupasta saaduilla rahoilla.


Tämän salaseuran sisällä vallitsee hyvin tarkat säännöt mm. siitä, ettei yksikään salaseuraan kuuluvista saa paljastaa järjestön salaisuuksia julki. Varsinkaan näitä suuria nimiä jotka ovat siellä vaikutusvaltaisimmissa asemissa.


Sitä varmistetaan mm. kiristyksellä sekä uhkailulla, joka on illujen keskeisin keino saada pidettyä sisäinen organisaationsa ruodussa.


Illuminati painoi lopulta tuon salaseuransa logon aina lopulta myös USA:n dollarin seteliin, joka tapahtui tiettävästi vielä Winston Churchillin määräyksestä.  Churchill oli itse 33 -asteen vapaamuurari.

Mutta syy siihen miksi Illuminati on edelleen salaseura johtuu siitä, että mikäli tämä heidän tyrannimainen maailmanvaltansa paljastuisi kaikille meille. Niin heidät kirjaimellisesti mestattaisiin ja vietäisiin kaikki Haagin kansainväliseen sotarikostuomioistuimeen tuomittaviksi. 

Sen päivän kun näkisi, niin olisi tämä planeetta hieman rauhallisempi paikka elää.