http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

maanantai 18. joulukuuta 2017

Pentagon myönsi ensimmäistä kertaa huippusalaisen ufo-ohjelman


Toimittaja: Teemu Vehkala

Yhdysvaltain puolustusministeriö (Pentagon) on ensimmäistä kertaa myöntänyt huippusalaisen ufojen tutkimusohjelman olemassaolon.

Pentagon sanoo ohjelman päättyneen vuonna 2012, kun viranomaiset siirsivät huomion ja rahoituksen muihin painopistealueisiin. 

New York Times -lehti uutisoi viime lauantaina näyttävästi, että tunnistamattomista lentävistä kohteista oli tehty havaintoja aina USA:n ilmavoimia myöten.

Lehtijutun mukaan ohjelma olisi edelleen olemassa ja viranomaiset jatkavat sotilaiden tekemien ufo-havaintojen tutkimista.

Yksikön toiminta salattiin aiemmin niin, että sen 22 miljoonan dollarin rahoitus oli piilotettu 600 miljardin dollarin vuotuiseen budjettiin niin taitavasti, että sitä oli sieltä lähes mahdoton löytää.


Ohjelman alkuperäisen rahoituksen väitettiin tapahtuneen alunperin demokraattijohtaja Harry Reidin pyynnöstä.


Salainen UFO-ohjelma on turvaluokitettu moneen eri tasoon

Tämä kuitenkin mitä valtaväestö ei edelleenkään tiedä, että kuinka USA:n hallinto on jo 1947 vuodesta lähtien salannut salaiset ufo-ohjelmansa lukuisilla eri turvaluokituksilla.

Sillä nämä lentäjien tekemät havainnot tuntemattomista lentävistä esineistä on myös salattu turvaluokituksilla.

Mutta siinä vaiheessa kun USA:n hallinnon edustajat ovat nähneet näitä ns. pieniä vihreitä miehiä (humanoidit). Sekä olleet näiden muutamien avaruusrotujen kanssa tiiviissä yhteistyössä. 

Niin tämän tason jutut kuuluvat USA:n hallinnon sekä armeijan sisällä siihen kaikkein korkeimpaan turvaluokitukseen, johon edes USA:n istuvalla presidentilläkään ei edelleenkään ole mitään valtuuksia kajota näihin dokumentteihin.

Tämä humanoideihin liittyvien asiakirjojen huippusalaus johtuu siitä, että koska USA:n hallintoa rahoittavat huumepankkiirit ja tuo maailman salainen hallitus pelkää että totuus näistä pienistä vihreistä miehistä tulee julki. Varsinkin se puoli, että mikä on esimerkiksi palloliittouman rooli näiden avaruuden ulkopuolisen älyn motiivina puuttua maaplaneettamme asioihin.

Koska palloliittouma on osa Valon Galaktisen Liiton joukkoja, joiden tehtävänä on suojella tätä planeettaa. 


Mutta USA:n hallinnon takana olevat rikolliset pankkiirit taas kuuluvat itse geneettisesti niihin liskoja muistuttaviin avaruusroituihin, jotka hyvin kauan aikaa sitten otti täällä vallan ja alkoi lopulta leikkimään täällä maaplaneetan alistamisleikkiä suurine armeijoineen jne.




Mutta vaikka näiden liskoperäisten sielujen geneettinen perimä on lähtöisin näiltä mm. Zeta Reticulin kaksoistähtien avaruusroduilta. Niin ovat he silti täällä maaplaneetalla ihan ihmisen kehossa. Koska he ovat vain jääneet tähän samaan karman syklin kiertoon ja joutuvat siksi syntymään tänne uudelleen ja uudelleen kuten monet muutkin tavalliset ihmiset.

Mutta kysymys näiden lisko alistajien kohdalla on enemmänkin ihmisille kuuluvan vapaan tahdon lain rikkomisesta, johon nämä liskot syyllistyvät hyvin usein.

Sillä nämä liskot toimivat vallan huipulla kuin psykopaatit ja sadistit, jotka eivät koskaan tunne minkäänlaista armoa niitä kohtaan, joita vastaan nämä liskot hyökkäävät armeijoineensa.



Pentagonin kuuluisi kertoa lopulta tämä totuus näistä muutamista negatiivisista avaruusroduista joiden kanssa he tekivät yhteistyötä aina 1990-luvuille asti. Kuinka USA:n armeija sai heiltä monenlaista nanoteknologiaa vastineeksi siitä, että USA:n hallinto salli näiden muutamien avaruusrotujen sen korvikkeeksi siepata ihmisiä heidän omiin kokeisiinsa.

Tästä syntyi lopulta suurvaltojen armeijalle oma ihmisten sieppausohjelma (Sotilasabduktiot / Milab).



Helmut Lammer (FT.) on jopa kirjoittanut tästä sotilasabduktio aiheesta kirjan Marion Lammerin kanssa, jonka voi tilata mm. Amazonista.


Mitä Pentagon ja rikollinen valtaeliitti oikein pelkää näissä ufo-paljastuksissa ?

Suurin pelko joka näillä rikollisilla pankkiireilla on näiden ufo-paljastusten suhteen on mm. se, että jos tulee myös julki se ettei nämä ihmiskunnalle ei vihamieliset avaruusrodut olekaan mitään Indepence Day elokuvan kaltaisia valloittajia. 

Silloin ihmisille selviääkin se, etteivät nämä muukalaiset olekaan kiinnostuneet jostain luonnonrikkauksia sisältävistä maista kuten Venäjä tai Kiina. 

Koska vain nämä rikolliset huumepankkiirit ovat itse näitä roistoja, jotka ovat kiinnostuneita hyökkäämään suurine armeijoineen noihin paikkoihin kuten Venäjälle. Jotta saisivat sieltä ryöstettyä ne suunnattomat luonnonvarat mm. uraania, jota nuo ydinohjelmat jatkuvasti tarvitsevat lisää.

Vaikka tämä Pentagonin ulostulo oli vasta pintaraapaisu, niin heidän kuuluisi kyllä lopulta putsata koko rivi ja tuoda nämä salatut humanoidiasiakirjat pöydälle. Sillä näiden pienien vihreiden miesten havainnot eivät ole minkään korruptoituneen kenraalin asioita. Koska ne kuuluvat meille kaikille.

Sillä tällä palloliittoumalla mm. on mahdollisuus myös painostaa USA:n hallintoa näissä paljastuksissa, jota tälläkin kerralla saattoi tapahtua. Koska normaalisti USA:n hallinto on kiistänyt kaiken liittyen ufoihin. Kuten tupakkajättien toimitusjohtajat kiistivät etteivät he tienneet mitään tupakan aiheuttamista riippuvuuksista 80-luvulla suuressa oikeudenkäynnissä.

USA:n armeija laati Roswellin ufo-onnettomuuden seurauksena oikein sisäisen ohjeen kuinka jokainen ufo-havainto tuli ilmoittaa vain säähavaintopalloiksi.

Eli näin ollen jopa nämä palloliittouman alukset, jotka lensivät vuosi sitten Helsingin keskustassa toukokuisena päivänä olisi vain kaikki hopeisia säähavaintopalloja. 



Palloliittouman alukset ovat silti jo viime vuosina lennelleen eri puolilla maailmaa. Tämä video on Meksikosta vuodelta 2004.


Lähteet: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005493342.html

https://www.amazon.com/MILABS-Military-Control-Alien-Abduction/dp/1881532186